Kunnallistekniikan rakentaminen on leipälajimme. Meillä on vuosikymmenten kokemus vesi- ja viemäröinnin sekä katujen ja teiden rakentamisesta ja ylläpidosta. Kunnallistekniikkaan kuuluvat myös maanrakennustyöt sähkö-, katuvalaistus- ja muiden kaapelointitöiden osalta.

Lisäksi teemme rakennusten ja piha-alueiden pohjatöitä teollisuus- ja liiketilarakentamiseen ja yksityisille asiakkaille. Hoidamme maa- ja kiviaineskuljetukset, täytemaan kuljetukset, ylijäämämaiden poisviennin ja lavettikuljetukset urakoiden yhteydessä ja tarvittaessa erillisinä kuljetuksina.Näiden lisäksi olemme tehneet useita vuosia maanrakennustöitä kohteissa, jotka vaativat sekä muutosvalmiutta että hyvää yhteistoimintaa tilaajan kanssa. Tällaisia kohteita ovat historialliset ympäristöt ja hautausmaa-alueet.

Meillä on referenssikohteita koko vanhan Vaasan läänin alueella ja pitkiä yhteistyösuhteita sekä kuntien että energia- ja tietoliikenneyhtiöiden kanssa.

Teemme maanrakennusta ammattilaisten voimin. Heillä useimmista on yli 20 vuoden monipuolinen osaaminen; ammattilainen hallitsee konetyön lisäksi myös putki- ja kaapeliasennukset, putkihitsauksen ja muut tarvittavat työt. Työmaalla olevan tekijän tulee hahmottaa rakennettava kokonaisuus ja tehdä työt kerralla oikein ja oikeassa järjestyksessä. Henkilökunta, jolla on monipuolinen kokemus erilaisista kohteista, omaa kokonaisnäkemystä tehokkaan työntekemisen lisäksi. Laatu syntyy rakennustiimin ammattitaitoisesta tekemisestä, jokaisen työpanoksesta.

Rakenna kestävälle perustalle – Raimo Asikainen Oy

Kunnallistekniikka

Muu maanrakennus

Erikoiskohteet

Uutiset

9S7A9753 netti
09.04.2020
Raimo Asikainen Oy:n verkkosivut on uudistettu. Uudistuksen toteutti mustasaarelainen viestintätoimisto Herea Oy. Uudistuksessa yrityksen palvelut on ryhmitelty uudella tavalla. Ryhmittelyn, palvelukuvausten ja selkeän etusivun avulla asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden on helppo hahmottaa, mitä palveluita on ja mistä töistä yrityksellä on paljon eritysosaamista ja kokemusta.
Lue lisää
9S7A8491
09.04.2020
Rakentaminen jatkuu haasteellisista ajoista huolimatta. Lue lisää pohjatöistä ja pyydä tarjous.
Lue lisää